Ainakin ostan paljon kynttilöitä

Vuosi eletty. Aamulla täällä oli talvi, en ole katsonut ennusteita. Joulu on hätkähdyttävän lähellä, en ole vielä ostanut lahjoja enkä suunnitellut mitä syödään ja miten ollaan. Ehkä suunnittelemme sitä yhdessä tänään. Ainakin ostan paljon kynttilöitä. Tehdään sitä juttua, johon tulee punajuurta ja timjamia. Pelataan ja nauretaan ja mennään pulkalla ja hassutellaan.

Pehmeys hiipii hartioihin. Voi sanoa, että edessä on kiva viikonloppu, ja se on. Voi puhua hassuttelusta. Voi olla imelä niin, että sokeria on muuallakin, kuin lasin pohjalla, se pieni määrä kiteistä liejua, jonka yrittää kalastaa lusikkaan, kun mehu on juotu.

Kahmaloin elämää, niin kuin puhdasta pyykkiä. Kun nukun huonosti tai minua itkettää, en ole enää aikoihin ajatellut, että se on kohtalo, joka seuraa persoonaani ja siksi olen surusta ja väsymyksestä pääsemättömissä. Sen sijaan ajattelen, että minulla on työhuoli tai PMS tai olen suuttunut jostakin. Tiedän, että olot kulkevat ja menevät ohi, eivätkä ne ole jotakin alaspäin livettävää, josta ei saa otetta.

Aika suuren osan tästä laittaisin rakkauden piikkiin. Se kannattelee.

* * *


Hätkähdin, kun puhelimen kamera oli selfie-moodissa ja ruudussa oli äitini. Sen ei pitäisi olla mikään ihme. Muistan, kun hän täytti 30, ja minä olen kohta 40. Jonkinlainen kriisi on ilmassa. Tilinteko. Olen pysytellyt vähän aikaa erossa somesta. Olen pysytellyt vähän kauemmin erossa alkoholista.* En ole pysytellyt erossa kirjoittamisesta, vaan esiintynyt runotapahtumassa, tehnyt tasaisia ulostuloja instagramissa (Kolkkokollektiivi ja #kolkkojoru), tarjonnut käsikirjoitusta kustantamoille ja kokenut eri kokoisia romahduksia hylkäämisistä.

Toivon blogielämän elpymistä kaikin puolin, sanokaa kommenttilaatikossa moi ja ilmiantakaa uutta kiinnostavaa seurattavaa!

Suunnitelma

Aika todennäköisesti tulevat päivitykset tulevat koskemaan markkinoiden parasta nurmikon rajausrautaa, perinnekasveja, pensasaitaa ja sitä, meneekö taloyhtiö liian pitkälle vaatiessaan, ettei pihan takakulmaan voi kasvattaa köynnöskasvein katettua kaariporttia.

Silläkin uhalla olen kirjoittanut ylös kasveja, jotka on hankittava taimitarhalta (tai hylätystä pihasta tai ojanpenkalta, onhan minulla polkupyörä ja kenttälapio). Pihassani tulee olla:

• vanhoja, kasvitieteellisiä narsissilajikkeita, mielellään valkoisia ja kerrottuja
• kirsikka
• "pelliisejä" eli tuhatkaunoja: sekä keltamykeröisiä, että kerrottuja vaaleanpunaisia
• mansikoita
• vuohenjuurta
• yrttejä
• orvokkeja
• salaatteja
• salkoruusuja
• rohtovirmanjuurta
• lintuallas
• korituoli

On mahdollista, että kaikki puutarhafantasiani toteutettuani joudun tinkimään korituolista.

Kotilo

Muutto rullaa. Sisareni auttoi viikonloppuna yli kriittisen vaiheen: löi irtaimiston banaanilaatikkoon ja sanoi, mikä sävy on keittiön seinään paras. Luotan toisen makuun silloin, kun se on hyvä. Perspektiivi on toinen ja arviointi terävämpää. Keittiön seinän väri tulee olemaan "kaniinitekoturkis". Se on aavistuksen laventeliin vivahtava harmaa, intensiivinen mutta neutraali epäväri, joka sopii täydellisesti keittiön pyökkikaapistoihin. Muutoinhan ne olisivatkin olleen yökkikaapistot ja joutuneet tartuntapohjamaalikäsittelyyn.

Tähän asti olen ollut vain ihan lemmessä asuntoon. Ruskeavoittoinen kylpyhuone sai uuden suihkuverhon ja korit kaikille kylppäritarvikkeille. Rakastan kylpyhuonetta. Olohuoneeseen on rakennettu kirjahylly ja työpiste. Rönsylilja kukkii amppelissa ja orkidea pöydällä. Rakastan olohuonetta. Ulos on tehty pieni oleskeluryhmä ja pitkäksi kasvanut nurmikko on nyljetty viikatteella ja ruohonleikkurilla. Se on vähän ruma, mutta ainakin se on nyt lyhyt. Rakastan pihaani. Pennun huoneeseen on koottu parvisänky, jonka alla on kaksi metriä pöytää. Pentu rakastaa parvisänkyään: linnoittautuu katonrajaan serkkunsa ja sarjakuvien kanssa ja vetää tikkaat mukanaan ylös.


Etsin vielä sänkyä ja pohdin sitä, miten kovasti tarvitsen sohvaa. Ja onko sen paikka keittiössä, missä ehdottomasti pitää olla mukava paikka, jossa voi olla aamuisin peittoon käärylöityneenä ja juoda kahvia puolen litran mukista ja katsoa aamutelkkaria.

Kukon vuosi on vuohelle hyvä

Pakkasin banaanilaatikoita Toyota Corolla 1987:ään ja tajusin S-marketin parkkipaikalla saavuttaneeni onnen. Se selvisi minulle, kun läimäytin takakontin kiinni, käännyin kohti työpaikkaa ja sain itseni kiinni siitä, että hymyilin ilman syytä, tai oikeastaan hymyilin monista syistä ja erityisesti siksi, että sisälläni poreili, niin kuin olisin hiljaa sihisevä hiilihappojuoma, joka kaadetaan huoneenlämpimänä budapestilaisen hotellihuoneen korkeaan mainoslasiin. Ei ole melkein mitään, mistä haaveilisin.


Etsiskeltyäni laiskasti asuntoa löysin täydellisen. Se on tietenkin liioittelua, asunto on kaksio, eikä ole mitenkään varmaa, että välttyisin taloyhtiön remonteilta. On mahdollista, että saan yläkertaan jälleen kanta-astujan, keskelle vessanpöntön pientä vesialuetta lorottajan, miehen, joka nikottelee humalassa. Tai sitten siellä on hidasliikkeinen mummo, suunnilleen samaa kaliiberia, kuin tuleva seinänaapuri, joka kalpeni, kun kerroin, että kanssani muuttaa myös seitsenvuotias poika.


Olen levännyt ja matkustellut ja olen hyväksynyt sen, että Jumala halusi antaa ylähuuleeni maksaläiskän, vaikka olisi voinut valita ihan minkä tahansa muun kohdan. Vaikuttaa myös siltä, että minun sittenkin kannattaa jättää uuteen kotiini tila sitä varten, että voin järjestää sinne paikan vakavaa kirjoitusharrastusta varten. Ihan varmuuden vuoksi.

Kevätterveisin Mrs Mörkö

Nukuttuani yhdeksän tuntia herään oloon, joka on tukkoinen. Pieni univaje pitää liikkeellä, overdrivella, jos sen nukkuu pois, paljastuu alta isompi väsymys, mutta kohta on loma, jonka aikana aion käveleskellä ympäriinsä aurinkolasien takana lymyillen ja lojua eri paikoissa lukemassa kirjoja.


Minulla on skeittivamma ranteessa. Se saa minut tuntemaan itseni vähemmän keski-ikäiseksi. Lapsi on laudalla jo paljon parempi. Lapsessa on outoa sinnikkyyttä. Kun hänen kärsivällisyytensä on minun seurassani vähäinen, hänen kärsivällisyytensä uuden, näemmä mielekkään asian kanssa on loputon. Hän seisoo kävelytiellä ja yrittää hypätä laudalla. Lauta nousee vähän ilmaan. Huomenna hyppy on taas muutaman millin korkeampi.

Syön töissä kylmää maksamakkaraa suoraan pötkylästä. Katson, että proteiinitarpeeni on näin tyydytetty ja voin jatkaa mustalla kahvilla. Viime hetkellä tilaan ajan renkaanvaihtoon. Se, joka sanoi, että suomalaisille renkaanvaihto voi olla rakkaudenosoitus, on kyllä väärässä. Saman saa huoltsikalla nopeammin, renkaat pestään ja kolmellakymmenellä viidellä eurolla saa vähän lirkutteluakin. Uskoisitteko, jos kertoisin, että joka kerta, kun imuroin, ajattelen, miten kovasti rakastan miesystävääni ja poikaani. Ajattelen sitä koko ajan. Intensiivisesti. Suulake kolisee huonekalujen jalkoihin, mutta se on vain rakkauden ääntä.

Olla on ja äänestää

Seuraan yöllä palautuslentoa Afganistaniin sosiaalisessa mediassa, kun muu media nukkuu. Perhe, jonka piti olla lennolla, ei ole voinut lentää. Raskaana olevan rouvan terveydentilassa on tapahtunut huononnusta. Ehkä heidät pannaan koneeseen sitten, kun vauva on syntynyt, sitten Kabuliin palautetaan kaksi täysi ja kolme alaikäistä. Osa somesta juhlii: väärin huolestuttu, mutta se tärkeä osa on valppaana. Se tärkeä osa tuntee myötätuntoa myös täysi-ikäisiä palautettuja kohtaan. Myös miehiä.

Laitan somen kiinni. Olen on ja olen off. Ensin olen niin on, kuin voi olla ja sitten olen off. Keskityn ihan hetken verran siihen, että kylpyhuone kiiltää ja lapset on suittu. Värjään tukan. Makaan itämaisella matolla ja silitän kania. Mietin asioita. Mietin, mitä voi tehdä, paitsi olla on uuvuksiin asti ja äänestää.

Jos mietit, niin helmikuussa 38.

Kävin intensiivisen väittelyn erään FB-sivuston kanssa. Ihmiset halusivat kerätä avustustarvikkeita vastaanottokeskuksen lapsille. Toiset ihmiset halusivat estää. Kaksi kertaa admin poisti kokonaan keskusteluketjun "koska se ei pysynyt asiallisena" sen sijaan, että hän olisi vain bannannut rasistiset huutelijat.

Kun muutamakin ihminen tiedusteli adminilta asiaa, hän totesi, ettei havainnut rasistista huutelua, ainoastaan humoristisia kommentteja. Tarjoudun käymään hänen kanssaan kommentit yhdessä läpi, jos hänellä oli vaikeuksia erottaa rasistista huutelua humoristisista kommenteista. Siihen hän vastasi MV-lehden linkeillä JA sulkemalla taas yhden keskustelun kokonaan.


Tällä FB-sivustolla ei saa enää "keskustella pakolaisista", koska keskustelu ei pysy asiallisella linjalla, mutta se ei johdu siitä, että admin hoitaisi hommansa vaan siitä, että admin paljasti todellisen karvansa (heh heh, hänestä partalapsi ja karvakäsi olivat vain sellaista vitsihuumoria, tiedättehän, saatanan kukkahatut).


Rasismi on ihmisen etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai henkisten ja fyysisten ominaisuuksien perusteella tapahtuvaa syrjintää. Humoristiset jutut taas ovat sellaisia, että ne naurattavat ihmisiä. Yhdyssanasääntöihin liittyy helppoja muistisääntöjä. Nimittelyyn ja huumoriinkin voisi testata sellaista muistisääntöä, että tuntuisiko nimitys itsestä keljulta? Jos minä äkkiseltään päätän kutsua jotain ihmistä läski-lissuksi, niin onko se Liisan mielestä okei? Jos vitsi läski-lissusta naurattaa minua kovasti, naurattaako se myös Liisaa?


Joskus tuntuu siltä, että kaikki ihmiset ovat todella todella todella tyhmiä.

Sekin keskusteluun osallistunut ihminen, joka ei voinut poistua kotoaan, ettei eräs etninen ryhmä kähminyt tai huudellut hänelle. Halusin olla dissaamatta hänen kokemustaan ja sanoin, että ahdistelu on aina väärin ja että seksuaalinen väkivalta on valitettavan ja karmean yleistä myös kantaväestömme parissa. Hän epäili, että olen jo siinä iässä ja vähän sen näköinen, etten kohtaa varmaan enää ahdistelua ja kähmintää. Auts. Voi olla totta, mutta kun myös vanhukset ja vammaisiin kohdistuu riski joutua ahdistelun uhriksi.


No, adminilta silleen johdonmukaista, että tämäkin keskusteluketju poistettiin kokonaan. Minä menin pois Internetistä uimahalliin perheen kanssa ja olin edelleen sitä mieltä, että ihmiset ovat todella todella todella tyhmiä.