Toys are not us

Se tapahtui, kun olin luvannut hankkia lomailevalle lapselle "jotain pientä" samalla, kun vien äitini shoppailemaan. Lähiostarimme on sellainen pellolle rakennettu pienen kunnan kokoinen halli. Isompi lelukauppa on kaupunginosan kokoinen. Luulen, että tilanne oli kehittynyt jo jonkin aikaa, mutta ritarihyllyssä oleva Jeanne D'Arc terhakan rautiaansa selässä tirvaisi pikku muovimiekkansa jonkinlaiseen sielulliseen geepisteeseen.

Lapset riiputtivat käsiään ja äiti pyöritteli silmiään, kun minä keuhkosin siitä, miten puolet maailman ihmisistä on naisia, mutta tässäkin jengissä ehitä on ihan yksi (1)! Ja tyttöjen hylly, tuo kohdunkaulanpunainen osasto, on pakattu täyteen rumia vauvoja.

Luulen, että murjaisin jotain ilkeää, leluteollisuutta loukkaavaa ja kenties välilihan repeämiseen liittyvää.

Valitsimme anhangueran.

Lelukaupassa näkyy räikeimmillään kaikki aikuisten maailman peitellyt, sordinoidut rooliodotukset. Lego, jota olen pitänyt kohtuullisen fiksuna brändinä, on tehnyt tytöille oman sarjan, jossa voi olla kauneushoitolassa käyvä, muffineja paistava eläinlääkäri. Sellainen, joka ei pelasta maailmaa, mutta tyhjentää Pupen anaalirauhaset. Me, jotka uskomme salaliittoon ajattelemme, että tässä markkinatalous valmistelee tyttöjä viettämään rentouttavaa me-timea veetin ehdottamalla tavalla: nylkemällä raa'asti (omia) ihokarvoja kiehuvaksi kuumennetun vahan avulla (ja turruttamalla kipua viskijäätelöllä). Seinän kokoisessa lego star wars -julisteessa oli noin 400 hahmoa, mutta prinsessa Leia oli unohtunut joukosta. PRINSESSA LEIA, joka on maailmankaikkeuden valtiatar.

En olisi ikinä uskonut seisovani julisteen äärellä ja sanovani missä perkeleessä on Prinsessa Leia.