Euroopan mestaruus ja äkkiä Internet täyttyy kisaveikkauksista, joita laativat myös naiset. Normaalisti olisin antanut koko hulinan ohittaa tietoisuuteni, mutta koske olen päättänyt säännöllisesti liikuskella tutustumassa huudeihin oman mukavuusalueeni ulkopuolellakin, haastoin itseni tutustumaan futikseen. Päätin kannattaa Italiaa (kaunis kieli, miellyttävä ja kotoinen tapa puhua käsillä) ja tein vähän pohjatyötä kysymällä eräältä asiantuntevalta naisystävältä, mitä pelejä kannattaa katsoa.
Itseopiskelu ei tässä kohtaa tuntunut houkuttelevalta, joten vietin tyttöjen viikonlopun erään toisen naisystäväni kanssa. Ohjelmaamme kuului grillin puhdistus ja käyttöönotto, saunominen, kaljan juonti ja jalkapallo. Pidimme pelitauon vain katsoaksemme klassikkodekkari
Viikonloppu oli silmiä avaava. Ystävättäreni selitti muun muassa paitsiosäännön ja kiinnitti huomioni olennaisiin seikkoihin (Slovakialla oli tiukemmat peliasut). Kokemuksen rohkaisemana katsoin pari peliä kotonakin. Ihan ilman mitään syytä ja melkein kokonaan. Islanti-Englanti -ottelun aikana väitän huomanneeni, mistä tässä hienossa, hienossa, hienossa lajissa on kyse. Tai sitten se johtui vain Islannista. Hieno hieno maa.
Jalkapallossa parasta tähän asti on ollut se, että kun kirjastotyössä kohtaa kymmenvuotiaita asiakkaita, voi keskustella siitä, miten upeasti Rui Patrício veti (vaikka Portugalin menestys toki olikin pettymys) ja kysyä, seuraatko muuten valioliigaa. Semmoinen pienten tyyppien kanssa bondailu on mainiota ja muutamalla koodisanalla pääsee pitkälle. Omaksuin jo kakarana tavan heittää surutta kentälle kaikki tiedonmurut, joita olen matkoillani nokkinut. Ei tarvitse olla asiantuntija, voidakseen womansplainata ja esittää sellaista.
Minusta ei tullut jalkapallofania. En muistanut kannattaa Italiaa. Mutta jos minun pitäisi mennä katsomaan jalkapalloa, minun ei ehkä tarvitsisi ottaa mukaan isoja aurinkolaseja, joiden takana voi torkkua, ja olla koko ajan hieman juovuksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti