Ensimmäinen muuttolaatikko - kuohuviinilasit, vuodevaatteet, Selma Lagerlöfin tuotanto - on pakattu. Sain ekaluokkalaisten läksiäiskukat. Halasin opettajaa, joka itki jäähyväislaulun aikana, jäähyväislaulun, jossa toivottiin hellää ja hyvää.
Hellää ja hyvää! Sellaista elämä saisi olla! Olen antanut pois varusteitani yksi kerrallaan. Ammuslaatikot on luovutettu ja kilpi laskettu. Hevosen ei tarvitse kantaa haarniskoitua soturia. Otan siltä pois satulan ja silmälaput ja lyön sitä lautasille. Juokse kevääseen ja ole itsellesi kevyt kantaa! Jos on arpia, sanon, ne tulivat keittiössä, kun leikkasin kukkia, ne tulivat kun kaaduin juostessa polulla. Nauroin. Aurinko häikäisi. En nähnyt juurta ja kompastuin.
Ja samalla minua pelottaa niin kovaa, että välillä vain hengitän. Ensin sisään, sitten ulos, ajatuksen kanssa. Melko pian huomaa, että hengittämisellä ja ajattelemisella on melko vähän tekemistä keskenään, paitsi se, että molemmat tapahtuvat itsestään niin kauan kuin tapahtuvat, ja vain juostessa ja vaikeuksissa on ponnisteltava.
Tajusin juuri, että minulta meni monta kuukautta sen päätöksen tekoon, että muuttaisin tänne. Tein silloin eron. Kun aukesi mahdollisuus hakea töitä muualta, tuli päätös ytimenjatkeesta. Se oli suoraviivainen kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti