Valkoisen nappiruusun terälehdissä on aavistus pistaasia. Panen paperikassiin mukaan suklaata ja höpsön kortin ja rutistan naisia, jotka ovat huolehtineet lapsestani viiden vuoden ajan.
Kolme työpäivää jäljellä. Kohtaamiset asiakkaiden kanssa ovat yllättävän tunnepitoisia. Tässä on puhuttu lapset puolisot sairaudet talot lemmikit politiikka elokuvat kirjat ja se, kuka piirtää parhaiten Tex Willereitä. "Kaikkea hyvää sinulle, pidä huoli itsestäsi".
Ihmiset hellyttävät minua, ja aineistonvalinta. Tilaan kirjaa lantionpohjan jumpasta synnyttäneille ja minua itkettää, kun facebookissa on juuri käyty hulvaton keskustelu siitä, milloin se "häpykieli" ilmestyikän valistus- ja oppikirjoihin osaksi ulkosynnyttimiä. Minua itkettää, että tärkeistä asioista tehdään kirjoija, joissa on iloa ja tietoa. Aineistonvalinta! Hallintosääntö! Kuntalaki ja sen tausta ja tulkinnat! Hurmaannun byrokratiasta, jonka tehtävänä on perustaa päätöksenteko asioihin ja sääntöihin, ei vaikutusvaltaan, ei naamaan, ei takamukseen. Leikittelen joskus ajatuksella oikeustieteestä.
Huomaan rönsyileväni. Ajattelen valkosta nappiruusua ja sitä, että melko pian ostamisen jälkeen se on purettava sellofaanista. Se on kuljetuksen vuoksi laitettu aivan liian pieneen ruukkuun, mutta kun se saa tilaa ja tasaista kosteutta siitä on iloa vuosiksi. Ja sitten minua taas itkettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti