Eräänä helteisenä iltana lopetan taas kerran murehtimisen. Pistän pari haavetta matkoihini, läpsyttelen käsiä, että ne varmasti lehahtavat pois pihapiiristä, ja olo on heti rauhallisempi.
Nukun olohuoneen lattialla, koska siinä on vähän viileämpää. Olen tyytyväinen ilman mitään varsinaista syytä. Istutan tomaatin, basilikan, anisiisopin ja salaatin. Syön voikukkia. Katson hyljettä ja ajattelen, että kaikkein parasta olisi uida luodolle ja joku sanoo facebookissa, että pötköttely on aliarvostettua. Onhan se! Silti juoksen viisi kilometriä, eikä mihinkään edes koske.
Kaikki tuntuu mielekkäältä. Ihan niin kuin olis joutunut äkkiä värielokuvaan mustavalkoisten kuukausien jälkeen. Joudun siivouspsykoosiin. Kirjoitan. Huudan pojalle ja puolisolle: "Nyt hiljaa, nyt syntyy tekstiä!". Olen äkkiä yli ääriviivojeni.
En ymmärrä, mihin ihmiset tarvitsevat huumeita, kun on helle, Doris Day ja auringonlaskut, jotka saattavat kaikkein viheliäisimmätkin toritaiteilijat häpeään.
Mistä voikukka saa voiman tulla asfaltin läpi kukaan ei ole sitä mulle selittänyt.Pitäiskö sitä syödä enempi,tulis voimakas olo.
VastaaPoistaJos painat sormella viikon tuleeko reikä asfalttiin..
Kummallista
"Pitäiskö sitä syödä enempi,tulis voimakas olo", suosittelen juu:) Nuoret versot maistuvat rucolalta ja pihkalta. Mmm...
Poistamarkan serkku,sori
Poista"Kaikki oli kaunista eikä mikään tehnyt kipeää." Hyvin vonnegutilaista. (Aivojen paskantaminen on myös, mutta en tiedä liittyykö se tähän.)
VastaaPoistaHerra Vonnegut eli vanhaksi,ehti kokea paljon.Peukutan häntä.Ollaan maailmassa,ei maailmalla.
PoistaMarkan serkku
Le Danseur Terrible imartelee. Aivojen paskantaminen liittyy kaikkeen.
Poista