Paljon on tullut pyöriteltyä kaikenlaista mielen päällä. Naiserityisiä judansseja erityisesti. Eräs feministiksi määrittäytyvä oli taas halunnut tulla stailatuksi tiukkaakin tiukemmin niukkaakin niukemmin apokalyptiseen henkeen. Iso oli pyssy, oikein potentiaalinen. Iso oli tukkakin ja kaula-aukko. Eikä siinä mitään. Inhoan slutshamingia. Jos joku haluaa näyttää säärtä ihan ylös asti ja panna navakan meikin, niin go for it grrl.
Toisaalla eräs rouva oli putsannut muotinukkeja asetonilla ja piirtänyt heille uudet down to earth -kasvot, muovannut matalakantaiset töppöset ja neulonut korkeakauluksiset villapaidat kaupanpäälle. Kummassakin tapauksessa yleisö oli ihastuksissaan. Wow mikä kissa! Ja miten suloisia lapsia, luonnollisia, eikä mitään meikkipyttyjä muotityrkkyjä.
Itsehän olin lähinnä karhea. Kummassakin tapauksessa. Minusta kumpikaan ei erityisen onnistuneesti luonut mielikuvaa valtaistumisesta ja emansipaatiosta. Voiko emansipoitunut nainen olla seksikäs, siis korsetti-meikki -seksikäs? Voi. Tietenkin voi. Voiko emansipoitunut nainen olla maanläheinen? No hyvänen aika. Voi. Se, mikä siinä minua hiertää, on se, että nämä on niin nähty. Että olisiko uudenlaisen kuvaston aika, jos vaikka sanottaisiin hej då niin Charlien enkelille kuin Tomb Riderillekin ja varsinkin sille Martalle, joka huushollasi niin, että itseään Jeesustakin alkoi nyppiä?
Hankalampi on kertoa, mitä sitten tulisi. Ehkä ihan mitä tahansa. Peter O'Donnell kuvaa Modesty Blaisen self-made -naisena, joka on saanut nimen unkarinjuutalaiselta oppineelta ja ottanut itse sukunimensä Merlinin mentorin mukaan. Modesty pukeutuu mustaan jumpperiin ja mustiin farkkuihin, joissa on helppo ja mukava liikkua, jos ja kun pitää heittäytyä fyysiseksi. Suhteessa uskolliseen aisapariinsa Modesty ilman muuta on feminiininen. Willie Garvin kutsuu häntä prinsessaksi ja on selvää, että hän tekisi mitä vain pomon eteen. Tämän pitemmälle ei kuitenkaan mennä. Asialliset asiat hoidetaan, mutta suhde pysyy mielenkiintoisen platonisena, eikä Modesty tarvitse sankaria, vaan kumppania.
Sarjakuvassa Modestyn kurvikkaalla vartalolla sitten kyllä herkuteltiin senkin edestä.
Toisaalla eräs rouva oli putsannut muotinukkeja asetonilla ja piirtänyt heille uudet down to earth -kasvot, muovannut matalakantaiset töppöset ja neulonut korkeakauluksiset villapaidat kaupanpäälle. Kummassakin tapauksessa yleisö oli ihastuksissaan. Wow mikä kissa! Ja miten suloisia lapsia, luonnollisia, eikä mitään meikkipyttyjä muotityrkkyjä.
Itsehän olin lähinnä karhea. Kummassakin tapauksessa. Minusta kumpikaan ei erityisen onnistuneesti luonut mielikuvaa valtaistumisesta ja emansipaatiosta. Voiko emansipoitunut nainen olla seksikäs, siis korsetti-meikki -seksikäs? Voi. Tietenkin voi. Voiko emansipoitunut nainen olla maanläheinen? No hyvänen aika. Voi. Se, mikä siinä minua hiertää, on se, että nämä on niin nähty. Että olisiko uudenlaisen kuvaston aika, jos vaikka sanottaisiin hej då niin Charlien enkelille kuin Tomb Riderillekin ja varsinkin sille Martalle, joka huushollasi niin, että itseään Jeesustakin alkoi nyppiä?
Hankalampi on kertoa, mitä sitten tulisi. Ehkä ihan mitä tahansa. Peter O'Donnell kuvaa Modesty Blaisen self-made -naisena, joka on saanut nimen unkarinjuutalaiselta oppineelta ja ottanut itse sukunimensä Merlinin mentorin mukaan. Modesty pukeutuu mustaan jumpperiin ja mustiin farkkuihin, joissa on helppo ja mukava liikkua, jos ja kun pitää heittäytyä fyysiseksi. Suhteessa uskolliseen aisapariinsa Modesty ilman muuta on feminiininen. Willie Garvin kutsuu häntä prinsessaksi ja on selvää, että hän tekisi mitä vain pomon eteen. Tämän pitemmälle ei kuitenkaan mennä. Asialliset asiat hoidetaan, mutta suhde pysyy mielenkiintoisen platonisena, eikä Modesty tarvitse sankaria, vaan kumppania.
Sarjakuvassa Modestyn kurvikkaalla vartalolla sitten kyllä herkuteltiin senkin edestä.
Hmm. Kiinnostavaa. Jännää. Peliä vanhan ja uuden kanssa. Jos kuvastoa ei tunne, ei erilaisten kuvastojen välille voi syntyä keskustelua ja jännitettä. Siksi monet valitsevat jotain, joka on tunnistettavissa ja joka asettuu jonkun leiman (peto, pupu, pikkutyttö) alle. Se on ehkä hyödyllistä muistaa, että kulttuurisessa kuvastossa ei ole sen paremmin luonnollista kuin luonnotontakaan. Jännittävää vain, että jotakin näin sopimuksenvaraista ei hevillä uudisteta. Ehkä siksi, että laumaeläiminä haluamme tulla tunnistetuksi ja roolitetuksi itsekin. Valitsemme kuvaston, jonka mukaan muut lajitoverimme toimivat. Sorry I'm a Lady.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti