Mää

Nyt, kun olen saanut alkaa rekrytoida itselleni työkaveria, olen miettinyt paljon, millainen työkaveri itse olen. Ja millainen ihminen, koska siihenhän se lopulta kiertyy.

Monien kertomus itsestä alkaa rimpsulla äiti-vaimo-työntekijä*. En määrittele itseäni ensimmäiseksi äidiksi, vaikka äitiys onkin elämääni ehdottomasti eniten vaikuttava ja persoonaani eniten muokannut voima. "Olen äiti", ei kerro mielestäni siitä, millainen persoona on, vaan siitä, mikä henkilön elämässä on keskiössä ja ensimmäisenä. Äitiys on toiminnallista: se on aikatauluttamista, olosuhteiden luomista, toisen kehityksen tukemista ja huomioimista ja tärkeiden asioiden siirtämistä. Elämäni tärkein yksittäinen asia ja tehtävä on rakastaa olentoa, jonka olen maailmaan saattanut. Äitinä oleminen ei kuitenkaan näyttäydy minulle rakkautena tai rakastamisena, se on alkukantaisempaa, elimellisempää, sitä, että voisi nuolla toisen puhtaaksi.

Jos pitäisi napakasti kuvata omaa persoonaa, sanoisin olevani leimahteleva pedantti. Minusta tunnistetaan yleensä nauru. Kiihdyn asioista ja lietsoonnun herkästi erilaisiin tiloihin.

Olen turvallisuushakuinen ja vähän arka, mutta pystyn tekemään ripeästi isoja elämänmuutoksia ja ratkaisuja. En katsele taaksepäin, en ainakaan katuen.

Töissä katson isoja linjoja, mutta saatan työläästi juuttua myös nysväämään pikkuasioita. Olen teoriassa sitä mieltä, mikä tahansa aikaansaaminen on parempi, viis laadusta. Teoriassa. Todellisuudessa tykkään aavistuksen ylisuoriutua.

Otan helposti johdon, jos semmoinen on otettavissa. Nykyisessä työssäni olen aika paljon nauttinut siitä, että varsinainen vastuu on korkeammalla. Tuntuu siltä, että se vähentää ainakin kotona tapahtumaa työasioiden pyörittelyä aika paljon.

 

Leimahtelevaisuus tekee minusta helposti hieman toisaikaisen. Minulla todellakin on tuotteliaita päiviä ja sellaisia, että seison kädet roikkuen ja hauho kasvoillani ja yritän tavoittaa jonkun järkevän ajatuksen. Edes yhden! Luulen, että asia on loppujen lopuksi kohtuullisessa balanssissa, koska saan aikaiseksi asiat, jotka pitääkin.

Olen aika avoin ja lörpöttelevä tyyppi. Jostakin syystä hiljaisemmat tai ujommat herättävät minussa uteliaisuutta. Ajattelen paljon oikeaa ja väärää ja saatan olla melko mustavalkoinen. Tulen yleensä toimeen suorien ihmisten kanssa, vaikka he olisivat kipakampiakin. Sen sijaan sitä en voi sietää, että joku olisi edessä miellyttävä, mutta selän takana jotakin muuta.

*) Määrittelevätkö miehet itseään isä-aviomies-työntekijä -tavoin?