Kuvassa Seija-jänis, joka melkein lopetettiin, mutta joka sai lääkityksen, mutta ei liity mitenkään alla olevaan tekstiin

Olisi hienoa, jos lukisi Melloa tai Lelloa tai tiskatessaan havaitsisi kuten Byrne, arkkienkeleitä, joiden ainoa sanoma on kertoa, miten kantsii elää ja että juuri minä olen erittäin erityinen. Ainakin paljon erityisempi, kuin se lähikaupan kassa, jolle olen antanut nimen Hidaskäsi-Maarit (en tiedä, onko hän Maarit, toivottavasti ei, olin oikeasti kiitollinen, kun hän kerran jutteli kanssani älykkäästi punajuurista, eikä vain lappanut tuotteita ravintoketjun alkupäähän) tai Vihakautta-Seppo, kani, joka osoittautui naiseksi. Tai vaikka joku kehitysmaan ihminen, jolla ei ehkä ole aikaa miettiä elämänhallinnan ongelmia tai omaa erityisherkkyyttä, kun elää esimerkiksi kaatopaikalla tai pakolaisleirissä.

Silti, omat ongelmat eivät katoa siten, että ajattelee kaikkia niitä 5mrd ihmistä, joilla kuitenkin menee huonommin kuin minulla. Omat ongelmani ovat omia ongelmiani ja elelen niiden kanssa päivittäin. Se on vähän niin kuin olisi kesy karhu lemmikkinä. Hyvänä päivänä tosi mukava ja persoonallinen, pitkiäkin aikoja horroksessa, huonona voi lähteä puolet kasvoista.

Minusta olisi tosi mukavaa, jos oivallukset syntyisivät vähän toisella tavalla, kuin kahden nessupakkauksen välillä ja kuten naula kantapäähän. Onneksi silloin on ystävä, joka häätää aviomiehen sängystä ja näyttää läppäriltä Lewis-rikossarjaa ja sanoo, että kuule, mehän voisimme tehdä ongelmistasi tuollaisen seinänkokoisen mindmapin, niin kuin rikososastollakin. Voin auttaa.

Olisi valtavan upeaa, jos sitten aika pian 38-vuotiaana huomaisi, että elämä ei ole enää sellaista räpeltämistä, jossa kuumotetaan, petytään, kauhistutaan, pelätään, himoitaan, hävetään, toivotaan, raivotaan, yritetään ja silti käy niin, että kun maksaa ravintolassa, on lompakon kylkeen tarttunut maxi-terveysside, joka imaisisi vaikka elefantin menkat, mutta sentään on tullut itse niin vanhaksi, ettei kuole välittömästi siihen paikkaan vaan melkein ehkä iskee jonkin verran silmää tarjoilijapojalle, että tässä sitä vielä munasolu irtoaa ja pankkikortillakin on katetta, kuule.