Kun vuorovesi vaihtuu, siihen ei vastata ämpärillä. Kun astian kääntää ylösalaisin, se on tyhjä, ja kun minun mieleni kiinnittyy johonkin ajatukseen, se pitää siitä kiinni, ellei sitä hakata siitä irti kirveellä. Ja lopputulos on aina jotenkin rujo. Erosin.
En olisi osannut päästää irti, ellen olisi antanut itselleni lupaa epäonnistua ja laittaa oman onnellisuuden tavoittelua luvallisten päämäärien joukkoon. Minä väsyin ja kun ei ollut enää mitään, mistä ammentaa, luovutin. Isojen asioiden ja ratkaisujen jälkeen alkaa toipuminen. Olen tavattoman väsynyt. Nukun huonosti. Minusta tuntuu siltä, kuin olisin koko ajan vähän humalassa. Olen äkkipikainen ja torjuva ja huudan lapselleni. Mutta kirkkaina hetkinä alan nähdä, mihin olen itseni pistänyt. Taivaanrannassa Orion tavoittelee jousella saalista. Linnunrata on helmiäiseltä hohtava polku horisontista horisonttiin. Kylmimpinä aamuina koko maisema on metallinhohtoinen. Kävelen pienten poikien kanssa katsomaan, miten geminidit leimahtavat osuessaan ilmakehään. Puhumme siitä, mistä naiset teknisesti ottaen pissaavat ja miten karhulle kävikään, kun se pisti häntänsä avantoon.
Alan tietää, mitä taidan haluta. Löydän täydellisen takin ja täydellisen käsilaukun ja täydelliset vaelluskengät. Ajattelen kävellä paljon, pitää käsiä takintaskussa ja päiväkirjaa käsilaukussa. Asiat käyvät järkeen. Niiden tosiolemus paljastuu. Ne löytävät paikkansa. Ja minä törmään ihmiseen, vähän niin kuin väkijoukossa huomaisi tutun hahmon.
Discotanssimme lapsen kanssa olohuoneessa. Ostan verhot, joissa on kaikkia värejä. Kuuntelen musiikkia, jollaista en olisi koskaan uskonut kuuntelevani.
Käytän sanoja, joita en olisi koskaan uskonut käyttäväni. Ja se kaikki, tekee minut toiveikkaaksi apinan vuoden suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti