Kävin työterveydessä kertomassa, etten muista, milloin olen nukkunut hyvin pitemmän jakson verran (mutta epäilin, että se oli vuonna 2013 kolme vuotta sitten Tiitiäisen syntymän, jolloin hän ensimmäistä kertaa nukkui läpi yön). Vuosien varrella kadotin kyvyn nukahtaa. Huolet vaelsivat kotiin kuin kesyt karhut. Ne voivat näyttää hauskalta Yosemite-dokumentissa, mutta ne ovat hengenvaarallisia, kun ne tulevat joukolla repimään psyykkisiä jätekasoja yö toisensa jälkeen. Rintalastassa lepatti. Isot yökköset aukoivat siellä siipiään ja ojentelivat saniaissarviaan. Lepatin hereille tunteja, pahimmassa jaksossa uni loppui aamuyöllä.
Lääkäri määräsi kuurin nukahtamista avittavaa lääkettä. "Tässäkö kaikki?", kysyin. "Tässä", sanoi lääkäri. Autossa, matkalla lähikaupunkiin syntymäpäiväostoksille se iski. Jossakin on ollut raja. Se on varmaankin ollut epämääräinen ja aaltoileva, eikä sitä ole merkitty maastoon, mutta sen yli on menty ja nyt se on löydettävä ja sen paikka on merkittävä raivaamalla ja pystyttämällä kiviä.
Voimistelin aamukahvin jälkeen. Näytän erilaiselta, kun olen nukkunut. Kuuntelen töissä avaruusromua ja iloitsen siitä, että usein se, mikä voi olla masentava pohjakosketus voikin tarkoittaa sitä, että että jalka tapaa sijan, josta ponnistaa eteenpäin.
http://areena.yle.fi/1-3190996
Huonounisuus on persiistä. Itsellänikin iskee aina varoittamatta. Mutta mä kyllä vedän iloisesti kaikki napit mitä tohtoreilta irtoo. Jos ei kerta vapaaehtoisesti tipu uneen, niin pakolla sitten.
VastaaPoistaItseäni kyllä auttoi paljon tieto siitä, että "kahdeksan tunnin yöuni" on varsin uusi keksintö. Vanhastaan Suomesakin on nukuttu ensin 3-4 tuntia, sit valvottu vähän, ja aamua kohti nukuttu lisää. Tää on mulle se nou pänik -kulminaatio :)
Vastaukseni on kadonnut! No. Uusiks, eli kyllähän se periytyy huonounisuus. Uskon kans, että jos voisi ihan vapaasti rakennella aikataulujaan, se auttaisi, mutta missä maailmassa se on mahdollista? Minulle ei. Onneksi tämä on jo kohenemaan päin.
Poista