Jääkaapissa on ruokaa. Jos sen käyttää kekseliäästi, luulen, että sillä elää kaksikin lapsiperhettä. Kuukauden verran. Kaupungilla halailen vanhoja tuttuja. Jouluvalot olivat aatonaattona tarjouksessa: lapsen huoneessa on vihreät ja keittiössä punaiset pallot. Ilman silmälaseja ne näyttävät sykkivän oman epäsäännöllisen pulssin tahtiin. Ulkona on pimeys, kaupungissa on valoja, mutta maalla se olisi kuin ikkunaan painautunut elukka. Radio kertoo taas yhdestä lähestyvästä myrskystä.
Joulun paras hetki on, kun säikäytän lapsen tökkäämällä häntä selkään värisevällä ja ulisevalla valomiekalla. Tai se, kun ostimme sulkeutuvasta kukkakioskista viisi punaista neilikkaa, jotka sointuvat hienosti yhteen hämähäkkimiehen kanssa. Tai se, kun istuin naisten joulusaunassa mutanaamio kasvoilla. Tai se, kun nauramme punaviinihiprakassa puolison kanssa huonosti käsikirjoitetulle australialaiselle hömppäsarjalle.
* * *
Huomenna palaan töihin ja kotiin. Olen luovuttanut. En enää ajattele elämää viiden vuoden sykleissä. Suunnittelen kuusi kuukautta eteenpäin. Vuosi kierähtää toiselle kyljelleen. Syön lapsen kanssa kalanmaksaöljyä. Varaudun myrskyihin patteriradiolla ja taskulampulla. Elän hyvää elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti