Kypsästi kohti uutta vuotta

Lohikäärmeen vuosi kiertyy kerälle. Moni hieno ihminen on siirtynyt sen karheasuomuisessa selässä ajasta ikuisuuteen. Ukkini, intohimoinen politiikan ystävä, runonlausuja, maanviljelijä. Sukumme patriarkka. Muistan ukkini viimeisenä keväänään toistuvasti ällistelleen, miten henki ei kulje, eikä jalat kanna, vaikka spirittiä olisi.Viimeisimmästä kuulin tänään, leiskuvasta taiteilijasta,  jonka muistan puuskahtaneen syyskesällä: "Kuule, kyllä vanheneminen on paskaa". Voimat olivat jo silloin huvenneet.  Tällaiset ihmiset eivät lähde pää painuksissa jäniksen saattamana.

Uudessa työssä toinen vuosi on raskaampi. Asiat eivät ole enää täysin uusia, mutta ne eivät silti suju niin silkkisesti, mitä toivoisi. Puutteet omissa taidoissa näkyvät selvästi. Energia ei tahdo riittää.

Ja sitten on se pieni lohikäärme, joka on keksinyt oman tahdon, otattelee ja raivoaa kaikissa sopivissa käänteissä. Äiti huutaa. Pieni puhkuu tulta ja pieksää suomuhännällä ilmaa.

Toivotan käärmeen vuoden tervetulleksi. Toivon, että se ensimmäiseksi nappaa jonkin mukavan, lihavan citykanin ja sulattaa sitä rauhassa. Esim. kuukauden. Haluan kupeksia kotona, tehdä toisen villapaidan ja hoitaa lasta, miestä ja hamstereita, ja tehdä kaikessa rauhassa ja älykkäästi asumisratkaisuja.

Itselleni toivon harmoniaa, pitkiä piuhoja ja paljon uusia tatuointeja.

Piis and lööv, kullanmurut!