Nukuttuani yhdeksän tuntia herään oloon, joka on tukkoinen. Pieni univaje pitää liikkeellä, overdrivella, jos sen nukkuu pois, paljastuu alta isompi väsymys, mutta kohta on loma, jonka aikana aion käveleskellä ympäriinsä aurinkolasien takana lymyillen ja lojua eri paikoissa lukemassa kirjoja.
Minulla on skeittivamma ranteessa. Se saa minut tuntemaan itseni vähemmän keski-ikäiseksi. Lapsi on laudalla jo paljon parempi. Lapsessa on outoa sinnikkyyttä. Kun hänen kärsivällisyytensä on minun seurassani vähäinen, hänen kärsivällisyytensä uuden, näemmä mielekkään asian kanssa on loputon. Hän seisoo kävelytiellä ja yrittää hypätä laudalla. Lauta nousee vähän ilmaan. Huomenna hyppy on taas muutaman millin korkeampi.
Syön töissä kylmää maksamakkaraa suoraan pötkylästä. Katson, että proteiinitarpeeni on näin tyydytetty ja voin jatkaa mustalla kahvilla. Viime hetkellä tilaan ajan renkaanvaihtoon. Se, joka sanoi, että suomalaisille renkaanvaihto voi olla rakkaudenosoitus, on kyllä väärässä. Saman saa huoltsikalla nopeammin, renkaat pestään ja kolmellakymmenellä viidellä eurolla saa vähän lirkutteluakin. Uskoisitteko, jos kertoisin, että joka kerta, kun imuroin, ajattelen, miten kovasti rakastan miesystävääni ja poikaani. Ajattelen sitä koko ajan. Intensiivisesti. Suulake kolisee huonekalujen jalkoihin, mutta se on vain rakkauden ääntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti