Kesäteatterin jälkeinen krapula

Töihin taas. Valmistaudun valvomalla myöhään ja katselemalla poliisisarjoja Areenasta, vaikka saattaisi olla älykästä yrittää nukkua, ja jos nukkumisuunnitelma ei toimi, kaivaa jostain puhdas kauluspaita, työkengät ja rakentaa eväät.

Tällä hetkellä töihinlähtö ei suorastaan ota päähän, koska en ajattele sitä kovin intensiivisesti. Enkä ajattele sitä kovin intensiivisesti, koska keskityn Idris Elbaan ja loman viimeiseen Kozeliin, vatunraapimiimien käsivarsien kirvelyyn ja siihen tunteeseen, kun hiukset eivät ole tupeerattu eikä silmäluomissa ole tekoripsien liimaa. 

Tässä on taas totuttelemista. Ja itiöllä, josta on pitkän lomansa aikana tullut metrinmittainen, näsäviisas päivettynyt hernekeppi. Kiinnostavaa nähdä, miten siirtyminen "elää kuin pellossa" -osastolta päivärytmiin ja päivähoitoon sujuu.

Jaoin loman aikana viimeisen lirauksen ystävän Kosovosta tuomaa Aberlouria erään toisen ystävän kanssa. Lupasin viskin saadessani juoda sen pois, kun olen lopettanut imettämisen, mutta missä ajassa, siitä ei ollut puhetta. Aika hartaasti sitä viskiä haudottiin, ja nautittiin hitaasti, lääkkeeksi. Elämä on vaihetta. Ei pitäisi odottaa yhden vaiheen päättymistä ja toisen alkamista.