Ei lisättävää tähän

Edu Kettusen piisissä lauletaan siitä, miten talvisessa Pariisissa tuntuu, niin kuin ymmärtäisi jotain enemmän rakkaudesta, ilosta, vapaudesta ja arvokkuudestakin.

Istuin hiljaa levyn kansiteksti kädessä ja mietin, että tämä kolahtaa. Nämä ovat niitä asioita, joita pitäisi tavoitella elämässä, työssä, yhteiskunnassa, maailmassa.

Rakkaus, ilo, vapaus, arvokkuus.

***

Meillä oli penskana kotona sellainen typerä vanha elämäntaito-opas, "Nuoruus ja viisaus" nimeltään. Kaikki otsikot olivat jotain paikkoja. Löytyi Lapsuuden niittyä, Nuoruuden tasannetta ja ties mitä kujannetta, jyrkännettä ja kielekettä, kun kivat ja runolliset paikannimet oli käytetty, mutta teema pidettiin sitkeästi. Se  oli semmoinen melko kaamea, hyvää tarkoittava kirja, hyvin 50-lukulainen. Parhaiten on jäänyt mieleen, kun vanha sukulaismies valistaa sukulaispoikaa kalaverkkoja selvitellessään, että verkon kivekset ovat verkon painot ja pitävät sen suorassa, myös nuorukaisen kivekset tekevät hänestä miehen ja niissäkin on siis sellainen mystinen painoarvo. Luettiin siitä juttuja ja huutonaurettiin, sekä säälittiin etänä sitä 50-luvun nuorta, joka on saanut tämän kirjan lahjaksi ja onnellisia siitä, että meillä sentään on Uma Aaltonen. Joka näin jälkikäteen on kyllä vähintään yhtä kaamea ja nolo.

Olen nyt jonkinlaisella aikuisuuden tasanteella, joka ei kylläkään tunnu tasaiselta maisemapaikalta vaan lähinnä rotkolta, tunnelilta tai vähintään supalta. Kutsutaan sitä vaikka kolmenkympinkriisiksi, joka tulee noin viiden vuoden viiveellä, ja saa epäilemään, että se on sittenkin varhainen keski-iän kriisi. Mitä olen tehnyt, miten elänyt? Mitä haluan vielä ehdottomasti saavuttaa? Minkälaisia haaveita minulla on?

Olen ollut viime aikoina koko ajan väsynyt ja vihainen. Stressihormoneillani voisi doupata Itä-Saksan yleisurheilujoukkueen. Huomaan, että reaktiot tulevat ennen ajatusta ja kuuluvalla äänellä. Lisäksi koko elämä on ollut lapsen syntymän jälkeen vähän vaiheessa. Työpaikka ja asuinlääni on vaihtunut ja puolison kanssa on mietitty kaikenlaisia yhdessä ja erilläänasumisen vaihtoehtoja, eikä sekään ole koko ajan mennyt herttaisessa yhteisymmärryksessä. Olen etsinyt rauhaa, mutta olen löytänyt ehkä jotain muuta. Kysymyksiä. Epäilyksiä. Kaikki on edelleen vähän vaiheessa, mutta ei sellaisella "Kaikki virtaa" ja "Olen yhtä luonnon kanssa" -tavalla vaan "Eikö tästä perkele ikinä tule valmista" -tavalla.

Asiat, joista olen ehdottoman varma: haluan kirjoittaa, haluan oman pihan, haluan asua Itä-Suomessa.

Haluan ehdottomasti nähdä elämäni aikana valaita, norppia, susia ja aikuisen poikani. Haluan omistautua taiteelle, kulttuurille, sivistykselle, puutarhanhoidolle, kanankasvatukselle, elävän ja mielenkiintoisen vuorovaikutuksen vaalimiselle verkossa sekä luonnonsuojelulle Suomessa.

Haluan muuttaa ärhäkkyyden energiaksi ja siirtää fokuksen ongelmista niihin asioihin, jotka toimivat. Haluan oppia, että kissa haluaa välillä olla jossakin muuallakin, kuin pöydällä. Aloitan nyt. Ei, aloitin jo aamulla.